Taiteesta

Minua kiehtoo kuinka kaksiulotteinen pinta muuntuu kuin se olisi moniulotteinen ja kuinka maalaus tulee osaksi ympäristöään samalla luoden oman maailmansa ja tilansa. Käytän öljyvärejä ja tempera maalausta kerroksellisesti hakien syvyyttä ja ilmavuutta maalauksen ilmaisuun. Käytän lähdekuvastona ottamiani valokuvia. Yhdistelen valokuvia ja kokemuksia päällekkäisiin ja vierekkäisiin sommitelmiin hahmottaen tilaa maalauksen pinnalla. Minua kiehtoo liikkeen samanaikainen abstraktisuus ja konkreettisuus kameran vangitsemassa hetkessä. Valokuva on samalla abstraktio sekä sillä on luonnollinen suhde kohteeseensa.

Pyrin kehon kokonaisvaltaiseen kokemukseen maalauksen äärellä. Toisin sanoen siihen, että pensselin vedot ja maalauksen väripinnat antaisivat tilan ja liikkeen olemuksen koettavaksi katsojalle. Etsin töissäni ratkaisuja, jotka tuntuvat luontevalta mutta kyseenalaistavat sitä mitä maalauksessa näkyy. Tähtään siihen, että maalaukseni ovat kevyitä tapahtumia – raikkaita ja abstraktoituja näkymiä.

 About the art

The following are excerpts that have been adapted from an essay by Finnish art critic Veikko Halmetoja about Ahlfors’ work:

Ahlfors’ paintings could be discussed purely in terms of abstract art, so smoothly are they linked to the tradition of abstract painting. Yet this would limit a fair interpretation as her paintings, which are based on mundane snapshots she’s taken from various places – often simply taken through a window or from a television screen. Ahlfors uses these photos in a fragmentary way when constructing her paintings, so the views we see don’t represent any one photographic view.

This sort of use of the camera connects Ahlfors with other contemporary painters who similarly acknowledge the huge influence of cinema and photography on contemporary aesthetic thinking and image perception.

Ahlfors is extremely skillful in using colours as composition tools. Her large-scale paintings are balanced combinations of clean and clear colours combined with muted earthy tones. It almost feels that Ahlfors is conducting an orchestra while she paints; her paintings often ‘sound’ as rich as a full symphonic orchestra – and the fierce physicality of her approach to the act of painting is clearly present.